Pirjo Hassinen on ajan hermolla tarkastellessaan uusimmassa romaanissaan Hämärän aika (Otava 2020) yksilöitä äärioikeistolaisessa liikkeessä, liepeillä tai ylipäätään populistisen ja oikeistolaisen ilmapiirin vaikutuspiirissä. Romaani on kolmas osa teemaa käsittelevää trilogiaa. Tunnustan. En ole lukenut aikaisempia osia. Itse asiassa olen jättänyt aika monta Hassisen romaania väliin yhden pettymyksen jälkeen. Pidin Hämärän ajasta, vaikka esimerkiksi kovinkaan monesta sen henkilöhahmoista ei voi pitää tai sympatisoida.
Hassisen romaani ei ole mikään kepeä ja valoisa kertomus, mutta sen
loppuratkaisu jättää lukijalle mahdollisuuden kuvitella henkilöille tulevaisuudessa
parempaa.
Romaanin kolme miestä, Jaakko, Jesse ja Tomi eivät
suoranaisesti tapaa, mutta heidän tarinansa leikkaavat toisiaan, ja taustalla on
kaiken yhdistävä teema. Leskeksi jäänyt Jaakko lähtee Italiaan tapaamaan
tytärtään, joka on naimisissa paikallisen populistipoliitikon kanssa. Jesse
puolestaan jännittää yliopiston pääsykokeiden tuloksia ja lähtee serkkunsa
pyynnöstä viemään ostajalle Italiaan vielä uniikkikappaleena olevaa
sähkömoottoripyörää ajamalla. Useammallakin tavalla marginaalissa oleva Jesse
kokee värikkään matkan. Tomi on yksinkertaisesti typerys. Tomin tarina
osoittaa, kuinka sanat ja teot ovat lähellä toisiaan.
”… Ja kun sanat oli kerran mielessään hyväksynyt ja lausunut, oli samalla hyväksynyt sanoista johdettujen tekojen seurauksetkin.”
Hassinen, Pirjo. Hämärän aika. Otava 2020. 349 s. Kirjastosta.
