Emmi-Liia Sjöholm
kertoo esikoisromaanissaan Paperilla toinen kompleksisesta suhteestaan
miehiin ja kasvustaan äidiksi.
93 napakkaa lukua kattavat ajan 14-vuotiaana tehdystä
abortista vähän yli kolmekymppiseen kypsään äitiyteen. Väliin mahtuu monenmoista
miestä ja miessuhdetta, mutta abortti kummittelee tavalla tai toisella
taustalla. Dramaattinen tapahtuma on herpes, josta tulee toinen ikävä
seuralainen, mutta jonka kanssa hän oppii elämään.
Sjöholmilla on mainio lakoninen tyyli, joka miellyttää
ainakin minua. Kuten esimerkiksi herpestartunnan jälkeen.
Minä olin surullinen,
koska en tiennyt enää miten olla itseni kanssa. Olin surullinen, koska en
tiennyt olisiko kukaan enää koskaan kanssani.
Koska pelkäsin jääväni
kaikesta nautinnosta paitsi.
Seksuaaliterapeutilla käynti ei tuonut lohtua, mutta
käynti gynekologilla muutti kaiken.
…”Sulla on tosi kaunis
pimppi, käytä sitä.” Sitten hän määräsi reseptin estolääkkeisiin.
Kotimatkalla ratikan
ikkunan heijastuksesta katsoi eri nainen mutta silti ihan sama.
Kävin maistraatissa ja
lisäsin ensimmäisen ja toisen nimeni väliin viivan. Uusi identiteetti maksoi 25
euroa.
Sjöholm on valitsema näkökulma ei ole tavallisin, eikä
varmasti miellytä kaikkia lukijoita. Valinta on kuitenkin perusteltu ja
onnistunut.
Tästä lähtien alan bongata teksteistä ääriviivoja, ne ovat
tämänkin tarinan kertojalla.
Sjöholm, Emmi-Liia. Paperilla toinen. Kosmos 2020.
Kirjastosta.
