Kaunis katsoa on Klaus
Härön ohjaama elokuva Tuntematon
mestari. Harkitut sävyt, paikat, rekvisiitta, asut ja jopa sää muodostavat
hienon kokonaisuuden. Elokuvan tunnelma on hieman surumielinen, jota syksy
korostaa. Onnen hetkiä kuitenkin löytyy, ja toivoa
Iäkäs taidekauppias on pudonnut kehityksen kelkasta,
mutta sinnittelee vielä kaupassaan. Suurin piirtein hänen ainoa toiveensa enää
on tehdä vielä yksi iso kauppa, eli ostaa edullisesti muiden hylkimä teos, joka
paljastuisi arvoteokseksi. Tällainen teos näyttää tulleenkin kohdalle, vai onko
signeeraamaton teos sittenkään kovin arvokas.
Taidekauppias ei ole sosiaalisesti kovin lahjakas, ja
perhe-elämä on jäänyt taulukaupan varjoon. Suhde ainoaan tyttäreen on ohut ja
etäinen. Säpinää kauppiaan elämään tuo teini-ikäinen tyttärenpoika, joka
puoliväkisin tulee isoisän kauppaan tet-harjoitteluun.
Edellinen Klaus Härön ohjaama ja Anna Heinämaan
käsikirjoittama elokuva Miekkailija
oli sellainen täysosuma, että paremmaksi olisi ollut todella vaikea panna. Tuntematon mestari ei ole yhtä hyvä
elokuva kuin Miekkailija, vaikka hyvä
elokuva sekin on.
Kokonaisuutena Tuntematon
mestari jää mielestäni voiton puolelle. Kertomus on melko lailla
ennalta-arvattava, mutta minä en antanut sen häiritä. Pidin elokuvan
roolituksesta. Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka ja nuori Amos Brotherus istuvat rooleihinsa
hyvin. Dialogi oli pääosin luontevaa. Äänimaisemassa minua häiritsi
sisätiloihin erittäin selvästi kantautuva raitiovaunujen ääni, vaikka ovet ja
ikkunat olivat suljettuja.
