Suomalaiset fasistit

Kolmen historiantutkijan, Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kirjoittama Suomalaiset fasistit pureutuu monipuolisesti etenkin 1920–30-lukujen näkyvimpiin fasisteihin, heidän toimintaansa ja tavoitteisiin. Tämä kirja ansaitsisi perusteellisemman esittelyn ja analyysin kuin mitä nyt ehdin kirjoittaa, eikä historiantuntemukseni riitä arvioimaan sen ansioita tutkimuksena. Mutta ehdottomasti suosittelen lukemaan, jos nykyajan ilmiöiden taustoittaminen vähänkin kiinnostaa.

Fasistisen liikkeen menestyminen ja menestymättömyys perustellaan hyvin, samoin kuin sen historiallinen tausta 1800-luvun lopulta lähtien. Mielenkiintoista oli eräiden näkyvien toimijoiden pettymyksen kokemukset ensimmäisen maailmansodan ajoilta, kommunismi hyvänä vihollisena ja sotienjälkeinen fasististen liikkeiden vähättely tutkimuksessa

Joitakin kohtia jäi erityisen hyvin mieleen niiden liittyessä pelottavan vahvasti nykyhetkeen. Esimerkiksi:

”Fasismi yhä vaikuttavana aateperintönä ja poliittisena projektina ei ole kadonnut minnekään.” (s. 24)

Eurooppalaiset fasistiset liikkeet kumpusivat radikalisoituneesta kansallismielisyydestä, mutta kaikki kansallismieliset eivät ole fasisteja.

”Yhtenäisiä kansakuntia ja kansallisvaltioita ei ollut koskaan missään ollut, ja yritys sellaisten luomiseksi johtaisi väistämättä ristiriitoihin. Vaatimukset kansallisesta yhtenäisyydestä ja yksituumaisuudesta loivat itse konfliktin, jonka ratkaisuna ne haluttiin esittää. (s. 38)

 ”Kansallismielisen radikalismin aallonharjaa oli edeltänyt ajanjakso, jolloin radikaalien toiminta oli vaikuttanut lähinnä vaarattomalta, hieman huvittavalta poikkeusyksilöiden puuhastelulta. Vaikka monet yksittäiset yritykset ja toimijat jäivät myöhemminkin merkityksettömiksi, ne kertovat kuitenkin ajan hengen muuttumisesta. Se mikä vielä eilen näytti sopimattomalta ja naurettavalta, muuttui äkkiä hyväksytyksi ja arvokkaaksi.” (s. 131)

Suomalaisen nykyfasismin ”Taustalla on silti edelleen sama turhauma yhteisöllisen yhteenkuuluvuuden tunteen menettämisestä: kulttuurisesti monimuotoisen Suomen ei uskota voivan olla yhteisöllisestikään kestävä. … Vasta yhdenmukaistetun kansakunnan uskotaan voivan olla suomalaisten arvon mukainen toimiva yhteisö. Sellaista Suomea ei voida luoda, eikä sellaista Suomea ole koskaan ollut; se on harhakuvitelma, niin kuin monet muutkin poliittiset uskomukset. … Maahanmuuton vastustaminen on korvannut kansainvälisen kommunismin pelon sekä haaveet suuresta Suomesta ja vapaasta Vienasta. Sisäisen vihollisen uhkakuva kuitenkin on voimissaan. Sen sijaan, että kolmeen keskenään riitaisaan pikkupuolueeseen sirpaloitunut suomalainen kommunismi olisi kadonnut kansallismieliseltä asialistalta, se elää yhä oletetun vihollisen ominaisuutena. Sisäisen vihollisen muita ulottuvuuksia ovat kaikkea perinteistä halveksiva ”kulttuurimarxismi”, sukupuolisten vähemmistöjen oikeudet, feminismi, vasemmistolaisuus, ateismi, monikulttuurisuus.” (s. 462–463)

Roselius, Aapo, Silvennoinen Oula ja Marko Tikka. Suomalaiset fasistit. Wsoy 2016. 503 s. Kirjastosta.